Uudet suunnittelupohjat

Erilaisuus on valttia!

  

 

Kansiopalvelun nimi viittaa historiallisesti siihen, mistä kaikki sai alkunsa: nimittäin pariisilaiseen farkkukansioon. Valikoima on sittemmin kasvanut valtavasti. Saat kaikki tuotteemme yritysilmeesi mukaiseksi räätälöitynä tai valmistuotevalikoimasta suoraan hyllystä.

 

Jälleen on aika kääntää sivua. Näiden sivujen myötä lanseerasimme  uuden, näillä leveysasteilla ennennäkemättömän,  Suunnittele itse –työkalun, jonka avulla jokainen voi helposti ja nopeasti luoda omannäköisiään tuotteita.

 

Asiantuntemuksella ja innovatiivisella tuotekehittelyllä Kansiopalvelu on lunastanut paikkansa markkinajohtajana sekä Suomessa että Pohjoismaissa.

 

 

Luontoa kunnioittaen

Otamme kaikessa toiminnassamme huomioon kestävän kehityksen periaatteet. Tuotekehityksessä tärkeimpänä tavoitteena on, että tuote on koko elinkaareltaan mahdollisimman vähän luonnonvaroja kuluttava.
 

Ekstrat:

Aineistosuositukset

Ladattavat mittapiirrokset

Tulostettavat lisäpalvelut

 

 

Kansiopalvelu